Palapelimatto

Lasten leluosastolta löydetystä palapelimatosta on tehty Mikille monia hauskoja tehtäviä.

Pienille lapsille tarkoitetut lelut ovat usein melko turvallisia myös koirille, koska ne on testattu myrkyllisten kemikaalien varalta, sekä niistä harvoin irtoilee mitään pieniä osia, jotka koira saattaisi vahingossa niellä.

Tehtävä 1

Kasasin osista kyljellään makaavan laatikon, jonka sisään heitin muutamia nameja etsittäväksi. Tätä samaa tehtävää leikimme myös niin, että leikkasin aikakauslehden sivun suikaleiksi ja teippasin sen tuon laatikon yläreunaan esteeksi (tai lähinnä jännitysmomentiksi).

Tehtävä 2

Sitten tein kaksi laatikkoa ja asetin ne lattialle niin, että niiden suuaukot osoittivat päinvastaisiin suuntiin. Laatikkoihin heitettiin vuorotellen pari namia etsittäväksi ja aina Mikin etsiessä heitin muutaman namin valmiiksi toiseen laatikkoon. Näin Miki joutui aina kiertämään laatikolta toiselle.

Tällainen leikki saattaa kiihdyttää koiraa, joten tätä ei kannata leikkiä juuri ennen kuin koira jää yksin kotiin.

Tehtävä 3

Laitoin irrallisia palasia lattialle ja yhden namin jokaisen palan alle etsittäväksi.

Tehtävä 4

Liitin neljä palaa yhteen ja piilotin vain yhden namin tämän kokonaisuuden alle. Seuraavaksi laitoin kaksi tällaista päällekkäin ja laitoin muutaman kinkun palasen tuonne väliin.

Tehtävä 5

Miki sai etsiä myös palasista kootuista pinoista. Ensimmäisellä kerralla laitoin palasia pinoon vain viisi ja yhden namin jokaiseen väliin. Tämä tehtävä oli Mikille aivan liian helppo, joten toisella kerralla laitoin pinoon kaikki kymmenen palasta.

Tehtävä 6

Laitoin kaksi irrallista palasta laatikkoon ja heitin laatikon pohjalle muutamia nappuloita. Toisella kerralla kiinnitin palaset kiinni toisiinsa ennen kuin laitoin ne laatikkoon nappuloiden kanssa.

Tehtävä 7

Laitoin pahvilaatikon pohjalle muutamia nameja ja laitoin siihen yhden palasen päälle esteeksi. Toisella kerralla laitoin neljä palasta päällekkäin ja nameja jokaiseen väliin.

Pienelle koiralle paloista saisi myös kasattua hauskan tunnelin.