Piiloleikki

Koiran kanssa voi leikkiä samankaltaista piiloleikkiä, kuin lapsena leikittiin.

Meillä on aika iso asunto, jossa on paljon hyviä paikkoja piiloutua. Menen piiloon sellaisina hetkinä, kun Miki on toisessa huoneessa eikä kiinnitä minuun huomiota. Otan aina vaivihkaa jotain herkkua mukaan, jotta Miki saa palkan löytäessään minut. Mikäli koirasi pitää leikkimisestä, niin koiran voi yhtä hyvin palkita pienellä leikkituokiolla.

Piilon ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen, ei siis tarvitse sulloa itseään vaatekaapin alahyllylle :D Ainakaan ensimmäisillä kerroilla ei kannata mennä liian vaikeaan piiloon, jotta koira varmasti onnistuu tehtävässään. Piiloon voi mennä vaikka vaan pimeään huoneeseen, oven taakse, ruokapöydän alle, sängyn tai sohvan taakse tai vaikka parvekkeelle oven ollessa auki.

Myöhemmin leikkiä voi vaikeuttaa ja piiloon voi mennä vaikka omalle pihalle tai metsälenkillä puun tai kiven taakse mikäli koirasi saa kulkea ilman hihnaa.

Kun olen mennyt piiloon, niin kutsun Mikiä vain yhden kerran. Miki on yleensä niin hätäinen, että se ei muista käyttää nenäänsä vaan juoksee useamman kerran ohitseni ennen kuin löytää minut :D