Putoilevat namit

Tämän tehtävän valmistelu vaatii hieman aikaa, mutta Mikin mielestä tehtävä oli superkiva, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä oman koirasi kanssa.

Mikistä huomasi kuinka sen lamppu syttyi tässä tehtävässä ja kuinka ylpeä se oli itsestään keksittyään mitä tässä pitää tehdä :)

Tehtävän idea on se, että putkilon keskelle on tehty viilto, johon on työnnetty pala pahvia. Namit pudotetaan tuolta yläpuolelta tämän pahvin palasen päälle ja koiran tulee keksiä vetää tuo pahvi ulos, jotta namit sitten putoilevat lattialle.

30 cm pitkään putkiloon on sahattu viilto keskelle niin, että putkilo jäi vielä tukevaksi. Alimmaisessa kuvasta näkyy tuo viilto takaapäin. Viilto tulee tehdä sen levyiseksi, että siihen viiltoon saa vielä työnnettyä pahvin palasen.

Lisäksi putkiloon on porattu kiinnitysreijät nippusiteitä varten molempiin päihin. Kiinnitysreikiä ei tarvitse tehdä, mikäli et kiinnitä putkiloa esim. pahvilaatikon kylkeen nippusiteillä, kuten minä tein. Putkilon voi yhtä hyvin kiinnittää seinään tai vaikka pihalla olevaan puuhun ja kiinnityksen voi tehdä myös maalarinteipillä.

Mikäli teet tämän tehtävän esim. tyhjällä Pringlestuubilla, niin tuubista täytyy ensin leikata pohja kokonaan auki. Pringlestuubin kanssa viillon voi tehdä myös saksilla tai askarteluveitsellä. Pienen koiran kanssa tämän saman voi tehdä vaikka talouspaperirullan hylsyllä.

Kun itse putkilo on valmis ja kiinnitetty, niin tarvitset vielä tuon pienen palasen pahvia. Tähän kannattaa ensimmäisellä kerralla valita niin ohut pahvi tai kartongin palanen, että koira saa sen suht helposti vedettyä tuolta ulos. Lisäksi pahvin palanen kannattaa ensimmäisillä kerroilla jättää vähän suuremmaksi, jotta koiran on helpompi tarttua siihen hampaillaan.

Tässä tehtävässä kannattaa käyttää jotain kuivia nameja tai nappuloita, jotta namit putoavat helposti eivätkä tartu tuohon pahviin kiinni.

Miki oppi tämän tehtävän sekunneissa. Muutaman kerran jälkeen vaihdoin tuon pahvin palasen paksummaksi, jotta se oli vaikeampi vetää ulos. Ja sitten taas muutaman kerran jälkeen leikkasin pahvin niin pieneksi, että putkilon ulkopuolelle jäi vain noin puolen sentin mittainen kaistale näkyviin.