Koirien kehonkieli - rauhoittavat signaalit

Koirat kommunikoivat kehollaan ja energialla

Koirat eivät kommunikoi ympäristönsä kanssa äänellä samanlailla kuin ihmiset, vaan ne kommunikoivat pääasiassa kehonkielellä ja energialla. Sen lisäksi, että koirat kommunikoivat näin keskenään, niin ne käyttävät samaa kieltä myös ihmisten sekä muiden eläinten kanssa.

Koirien kehonkieli on periaatteessa yksinkertainen, koska erilaisia eleitä ja liikkeitä on rajoitettu määrä. Siitä huolimatta se on ihmisille kuitenkin yleensä vaikeaa ymmärtää. Vaikka tietyt eleet, ilmeet ja liikkeet pääsääntöisesti tarkoittavatkin jotain tiettyä asiaa, niin koiraa lukiessa on aina katsottava kokonaisuutta sekä kontekstia, ei vain yksittäistä elettä.

Jotkin eleet jokaisen koiranomistajan on syytä tietää ja oppia huomaamaan sekä omasta koirastaan, että muista koirista, joiden kanssa oma koira on tekemisissä.

Rauhoittavat signaalit

Tällaisia tärkeitä eleitä ovat rauhoittavat signaalit. Koirat näyttävät tällaisia eleitä, kun ne ovat stressaantuneita tai niillä on epämukava olo ja käyttävät niitä luodakseen välimatkaa toisiin. Koirat haluavat myös estää epämukavia tilanteita eskaloitumasta pahemmaksi ja käyttävät näissä tilanteissa rauhoittavia eleitä rauhoitellakseen vastapuolta ja luodakseen etäisyyttä.

Koirat syntyvät rauhaa rakastavina ja nämä rauhoittavat eleet tulevat niille jo perimän mukana. Koirat pyrkivät aina ensisijaisesti rauhoittamaan tilanteen ja välttämään mahdollisen konfliktin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää osata lukea nämä eleet sekä omasta koirasta, että muista koirista.

Vaikka kaikki koirat osaavat näyttää näitä rauhottavia eleitä, niin valitettavasti kaikki koirat eivät osaa lukea niitä. Tai sitten voi olla että koiraa on kasvatettu kovalla kädellä ja se on saanut koiran ymmärtämään näitä eleitä väärin tai koiran rankaiseminen on saanut koiran passivoitumaan. Lisäksi herkillä ja reaktiivisilla koirilla ylireagointi menee yleensä loogisen ratkaisun edelle aivoihin tulevan adrenaliinipiikin vuoksi, eikä koira tällöin yksinkertaisesti enää kykene huomioimaan vastapuolen rauhoittavia eleitä.

Jos koira näyttää tällaisia eleitä, eikä vastapuoli reagoi niihin, niin ihmisen on tällöin puututtava tilanteeseen ennen tilanteen eskaloitumista.

Rauhoittavia sekä stressistä kertovia eleitä ovat esimerkiksi:

  • haukottelu
  • kielen vilauttaminen, eli huulen tai nenän nopea nuolaisu, jossa koiran suu pysyy kiinni
  • silmien siristäminen ja räpyttely
  • koiran silmien reunalta näkyy valkoinen osa, joka näyttää kuunsirpiltä
  • katseen kääntäminen poispäin
  • pään tai koko vartalon kääntäminen poispäin
  • etutassun nostaminen
  • yhtäkkinen maan haisteleminen
  • turkin ravistelu
  • yhtäkkinen turkin rapsuttelu esim. kesken leikin
  • läähättäminen, jos koiralla ei ole kuuma
  • hidastaminen tai pysähtyminen
Koira ei pure varoittamatta

Koirien kehonkielen perusasiat kannattaa opetella oman perheen ja koiran, sekä muiden turvallisuuden vuoksi. Koira ei koskaan pure varoittamatta.

Ennen kuin koira puree, niin se on todennäköisesti tarjonnut useita rauhottavia signaaleita kertoakseen, että sen olo on epämukava. Jos vastapuoli ei lue näitä signaaleita ja koira on todennut, ettei vastapuoli reagoi niihin, niin vasta viimeisenä keinona se puolustaa itseään näykkäisemällä.

Kun koirasi leikkii toisen koiran kanssa, niin katsele tilannetta. Jos jompikumpi näyttää näitä eleitä, eikä toinen koira ymmärrä niitä, niin leikkiin on puututtava ennen kuin tilanne eskaloituu ja koira joutuu puolustamaan itseään. Myös silloin kun lapsi leikkii koiran kanssa, tulee olla erittäin valppaana. Lapset tykkäävät koskettaa ja halata koiria ja kaikki koirat eivät pidä siitä.

Murina ei ole rauhoittava ele, mutta täytyy mainita se tässä samalla, kun kirjoitan puremisesta.

Koiran murina on oikeasti varoitus: “pysy kaukana, niin sinun ei käy kuinkaan”. Ihmiset usein ymmärtävät koiran murinan väärin ja pitävät sitä huonona asiana. Ihmiset usein käskevät koiran lopettaa murisemisen ja olemaan hiljaa. Voin kertoa kokemuksesta, ettei koiraa saa koskaan opettaa olemaan murisematta, koska näin koirasta tulee ennalta-arvaamaton, jos sen ei ole sallittua varoittaa etukäteen. Murina on oikeasti hyvä asia, koska näin koira voi varoittaa ihmisiä sekä muita koiria pysymään kauempana, jotta tilanne ei kärjisty.

Perusteiden oppiminen

Itse aloitin koirien kehonkielen opiskelun juuri näistä rauhoittavista eleistä. Kun Miki vaikka haukotteli tai nuolaisi huuliaan, niin mietin aina miksi se teki niin ja mitä tapahtui juuri ennen, kun se teki niin. Eleistä on kuitenkin huomattava se, että koirat elävät nopeatempoisenpaa elämää kuin ihmiset, jonka vuoksi myös osa näistä eleistä on erittäin nopeita, kuten silmien räpyttely tai huulten nuolaiseminen, jonka vuoksi ne saattavat jäädä ihmisiltä huomaamatta.

Alla on koottuna joitain kuvia Mikin näyttämistä rauhottavista eleistä. Koirien eleet vaihtelevat aina jonkin verran riippuen koiran rodusta ja koiran ulkonäöstä (esim. pystykorva vs. luppakorva), mutta rauhoittelevat signaalit ovat melko yhdenmukaisia.

Nenän tai huulen nopea nuolaiseminen, kielen vilautus

Kun koiran suu on kiinni ja kieli vilahtaa nopeasti nenään tai huuleen, niin kyse on rauhoittavasta elestä. Yleensä myös koiran koko keho näyttää jännittyneeltä:

Koirat nuolevat huuliaan silloinkin, kun niille tarjotaan ruokaa tai ne ovat juuri syöneet ja ne puhdistavat huuliaan. Se ei ole rauhoittava ele. Ruuan yhteydessä huulten nuoleminen on isoeleistä, liike on hitaanlainen ja koiran suu on auki:

Toisen etutassun nostaminen

Koira saattaa nostaa etutassuaan näyttävästi lähes roikottamalla sitä ilmassa tai sitten koira saattaa nostaa tassuaan myös vähäeleisesti, mutta kuitenkin niin että se on koholla toiseen tassuun verrattuna vaikka varpaat saattavat vielä osua maahan.

Tässä kuvassa ihminen on tullut Mikin henkilökohtaiseen tilaan, eli liian lähelle. Miki nostaa vasenta tassua hyvin hienoeleisesti ja todella lyhyen ajan.

Turkin ravistelu

Koira ravistaa turkkiaan kuin se yrittäisi kuivata sitä. Jos koira on kuiva ja se ravistelee, niin kyse on rauhoittavasta eleestä.

Tässä kuvassa Miki ei pitänyt ollenkaan siitä, että sitä yritettiin halata rapsuttelun aikana, joten se ravisteli turkkiaan. Kuvassa näkyy myös kun Miki nostaa hienovaraisesti vasenta etutassua.

Rapsuttaminen

Jos koira rapsuttaa itseään niin se saattaa myös olla rauhoittava ele. Tämä riippuu kontekstista – jos ilmassa on yhtään epävarmuutta ja koira rapsuttaa itseään niin kyse on todennäköisesti rauhoittavasta eleestä eikä kutinasta. Rapsuttelemalla koira yrittää saada toisen osapuolen huomion pois alkuperäisestä kohteesta ja kertoakseen ettei se ole uhka, “tässä vain duunailen omia asioitani”. Koira saattaa myös rapsuttaa itseään jos se on epävarma siitä mitä sen tulee tehdä tai mitä siltä odotetaan.

Tämä kuva on otettu yhdessä valokuvaussessiossa ja Miki todennäköisesti ei saanut palkkiota istumisesta tarpeeksi nopeasti ja se saattoi olla ymmällään mitä sen pitää tehdä - eikö istuminen ollutkaan se mitä siltä haluttiin - ja se alkoi kesken kaiken rapsuttaa itseään. Kuvasta voi huomioida myös poispäin käännetyn pään.

Maan haisteleminen

Tästä käytöksestä voi olla hankalaa huomata onko koira vaan kiinnostunut jostain hajusta vai onko kyse rauhoittavasta eleestä – tämäkin riippuu kontekstista ja sen kyllä oppii huomaamaan ajan kanssa. Jos kävelet rauhallisesti koirasi kanssa ja se pysähtyy nuuhkimaan niin kyse on todennäköisesti mielenkiintoisesta hajusta. Jos koirasi taas leikkii toisen koiran kanssa ja alkaa yhtäkkiä haistelemaan maata, niin kyse on todennäköisesti rauhoittelevasta eleestä. Kun koira tekee näin, se kertoo toiselle osapuolelle vain neutraalisti duunailevansa omiaan eikä halua mitään konfliktia. Koira saattaa haistella myös sen vuoksi, että se on epävarma eikä tiedä mitä siltä odotetaan.

Tässä kuvassa valokuvasin Mikiä ja ilmeisesti palkkiota istumisesta ei tullut tarpeeksi nopeasti, joten Miki oli ymmällään ja alkoi kesken kaiken haistella maata. Tässäkin Miki on kääntänyt päänsä poispäin. Voi myös olla että olin kameran kanssa liian lähellä, eli Mikin henkilökohtaisessa tilassa.

Läähättäminen

Jos koiralla ei tiettävästi ole kuuma, niin se todennäköisesti läähättää stressin vuoksi. Koiran olemuksesta voi usein päätellä kummasta on kyse – jos koira näyttää mitään muita rauhoittavia signaaleita tai stressin oireita, tai sen keho tai kieli on jäykkä, niin kyse on todennäköisesti stressistä.

Näissä kuvissa Miki on jahdannut jänistä ja sitten se on stressaantunut, koska se on hihnassa eikä saa jänistä kiinni. Myös kireä hihna aiheuttaa stressiä.

Kuumaa läähättävan koiran olemus on rento ja iloinen ja myös kieli on rento.

Haukottelu

Koirat haukottelevat hyvin harvoin siksi, että ne olisivat väsyneitä. Yleensä kyse on stressin lievittämisestä.

Tässä kuvassa kyse on selvästä stressiin liittyvästä haukottelusta.

Näissä kuvissa Miki haukottelee todennäköisesti väsymyksen vuoksi, koska se kävi nukkumaan.

Pään kääntäminen poispäin ja koirien kohtaaminen

Tämä on koirien rauhoittavista eleistä varmaan yleisin ja koirat tekevät tätä koko ajan. Kohteliaat koirat eivät koskaan katso toisiaan suoraan silmiin eivätkä samasta syystä koskaan kävele suoraan toisiaan vastaan. Jos koira katsoo toista koiraa suoraan silmiin tai kävelee suoraan kohti, niin kyse on vartioinnista, varoituksesta tai haastamisesta. Koska koirat kokevat pelkän suoran katseenkin toiselta koiralta haasteena tappeluun, niin kuvittele miltä koirista tuntuu, kun olette koirasi kanssa juoksulenkillä ja juoksette suoraan toista koiraa vastaan. Juoksevalla koiralla energia on korkealla muutenkin tuon aktiviteetin vuoksi ja katse toiseen koiraan tässä tilassa on suora haaste tappeluun. Koiran omistajien pitäisi erityisesti huomioida tämä, kun käyvät juoksulenkeillä koiransa kanssa. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos joku juoksisi puukko kädessä sinua kohti? Koirat eivät lähtökohtaisesti halua haastaa ketään tappelemaan vaan ne pyrkivät rauhaan. Koirat lähestyvät toisiaan vapaana ollessaan aina kaaraen, jolloin katseet eivät suoraan kohtaa.

Alla on useampi kuvasarja, jossa Miki näyttää useita rauhoittavia signaaleita.

Tässä kuvaussessiossa Mikin kärsivällisyys taisi loppua kesken ja se tarjosi minulle ensin pään kääntämistä ja sen jälkeen vielä haukottelua.

Sama tilanne kuin edellä, tässä Miki tarjosi ensin päänkääntämistä ja haukottelua ja sen jälkeen vielä vilautti kieltään ja siristi silmiään.

Vielä samanlainen tilanne, tässä Miki tarjosi ensin päänkääntämistä ja haukottelua ja sen jälkeen vielä vilautti kieltään ja siristi silmiään.

Tässä valokuvaussessiossa otin lähikuvia Mikin kasvoista, eli olin kameran kanssa Mikin henkilökohtaisessa tilassa.

Ensin Miki käänsi katseensa/päänsä poispäin

Miki vilkaisee minua kääntämättä päätään takaisin minua kohti.

Kun en selvästikään tajunnut tuota ensimmäistä vihjettä, että olen liian lähellä, niin Miki pelasi seuraavan kortin ja haukotteli.

Koiran halaaminen

Yleisesti ottaen koirat eivät pidä siitä että niiden yli kurkotetaan, eivätkä varsinkaan siitä, että niitä yritetään halata. Miki ei ole mikään poikkeus.

Tässä kuvassa Miki hermostui siitä, kun sen päälle kurkotettiin ja se vilauttaa kieltään. Myös valkoiset reunat sen silmistä ovat erittäin hyvin havaittavissa.

Epämukava tilanne jatkui ja Miki nosti tassuaan.

Kun ihminen ei vieläkään ymmärtänyt Mikin ahdistusta, niin se nosti tassuaan vielä uudestaan.

Näissä kuvissa yritän halata Mikiä ja lisäksi kurkotan sen yli, jotta näette hyvin kuinka paljon koirat oikeasti inhoavat sitä. Koirat näyttävät nämä eleet yleensä hyvinkin nopeasti, joten niitä ei kaikkia välttämättä ehdi paljaalla silmällä näkemään. Jos sinua mietityttää mitä koirasi pitää halailusta, niin pyydä toista henkilöä kuvaamaan se videolle. Saatat yllättyä.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy, kun Miki kääntää päänsä poispäin. Lisäksi se haukottelee ja siristää silmiään.

Tässä toisessa kuvassa näette kuinka Mikin ahdinko jatkuu. Nyt se kääntää jo koko yläruumiinsa poispäin, nostaa tassua ja on lipaisemassa huultaan. Mikin olo on tässä erittäin epämukava.

Älkää huoliko, Miki kyllä palkittiin koettelemuksistaan herkulla :)

11.1.2017