Muuttaminen koiran kanssa

Koiran kanssa muuttaessa on tärkeää ennakoida ja valmistella koiraa tilanteeseen, ennen varsinaista muuttoa.

Monet koirat reagoivat voimakkaasti muutoksiin, vaikka ne eivät välttämättä näytä ulkoisia merkkejä stressistä tai stressieleet voivat olla hienovaraisia. Voi myös olla, että jotkut koiranomistajat eivät välttämättä osaa lukea näitä merkkejä koirastaan. Voit lukea koiran rauhottavista signaaleista, jotka ovat merkkejä stressistä, täältä.

Miki ei ole mikään poikkeus, vaan se yleensä aina stressaantuu muutoksista. Päätin nyt kirjoittaa aiheesta, koska jouduin meidän muuttomme vuoksi pohtimaan asioita Mikin kannalta.

Koiran stressiä voi helpottaa pienillä asioilla ja niiden suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen muuttoa.

Jotain tuttua ja turvallista

Tämä oli Mikin ensimmäinen muutto. Tai jos rehellisiä ollaan, niin tämä oli sen toinen muutto – asuihan se elämänsä 8 ensimmäistä viikkoa kasvattajan luona.

Kun Miki muutti pentuna meille, niin tiesin, että pennulle on hyväksi, jos se saa synnyinkodistaan jotain tuttua ja turvallista mukaansa. Keskustelimme asiasta etukäteen kasvattajan kanssa ja hän kertoi antavansa jokaiselle pennulle mukaan palan peittoa, jonka päällä pennut yleensä nukkuivat ja jossa on sille tuttu ja turvallinen haju.

Yllätyin suuresti, kun kasvattaja antoi palan peittoa mukaamme, mutta kertoi juuri pesseensä sen ennen leikkaamista, koska peitto oli ollut likainen. Voi ei. Kaikki se tuttu ja turvallinen haju oli nyt pesty peitosta pois, eikä se antanut Mikille yhtään lohtua, kun se kaipasi sisariaan ja vanhempiaan ensimmäisenä yönä uudessa kodissa.

Päätin, että tällä kertaa kun muutamme, niin yritän lievittää Mikin stressiä mahdollisimman paljon ja yritän tehdä tämän kokemuksen Mikille mahdollisimman helpoksi. Myös siksi, että meillä on tiedossa jo uusi muutto puolen vuoden kuluttua.

Stressiä, stressiä ja vielä lisää stressiä..

Aloitimme prosessin laittamalla asuntomme myyntiin. Se tarkoitti hyvin perusteellista siivoamista asuntomme valokuvausta sekä yksityisiä näyttöjä varten. Tämä tapahtui vielä keväällä Mikin karvanlähdön ollessa pahimmillaan, joten siivosimme keskimäärin 2-3 tuntia joka päivä, kolmen viikon ajan. Miki ei voinut ymmärtää tätä yhtäkkistä siivousvimmaa, joka myös söi aikaa Mikin lenkeistä sekä yhteisiltä leikkituokioilta. Miki stressaantui ja alkoi oksennella.

Kaiken tämän siivouksen keskellä pidimme kuitenkin vanhasta rutiinista kiinni sen minkä pystyimme, eli pyrimme lenkittämään Mikin ja antamaan sille ruuat aina samoihin aikoihin päivästä kuin aikaisemminkin. Oksentelu kuitenkin loppui vasta, kun saimme asunnon myytyä, lopetimme jatkuvan siivoamisen ja palasimme vanhaan rutiiniin.

Harjoittelu muuttoa varten

Parasta olisi viedä koira muuttopäiviksi hoitoon tuttuun hoitopaikkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mahdollista viedä Mikiä hoitoon, koska Miki on reaktiivinen ja myös erittäin voimakas, joten sen käytöksestä voisi aiheutua vaarallisia tilanteita kaikille osapuolille osaamattomissa käsissä. Aloitimme harjoittelemaan kahta erilaista vaihtoehtoa muuttopäiväksi, koska en aluksi tiennyt kumpaan vaihtoehtoon päädyn.

Vaihtoehto 1: Miki on muuttopäivänä kokoajan mukana ja se on kytkettynä hihnaan, joka on kiinnitetty vyötärölleni

Aloimme harjoittelemalla rauhallista käytöstä. Miki oli hihnassa kytkettynä vyötärölleni (kuten se olisi tullut olemaan myös muuttopäivänä ovien ollessa auki) ja ensin palkkasin sitä muutamia kertoja vain rauhallisesta seuraamisesta, jotta se ymmärsi homman nimen. Sen jälkeen tein muutamia suunnanvaihtoja tai peruutin Mikiin päin ja palkkasin, kun se antoi minulle tilaa.

Sitten aloin siirtelemään pieniä tavaroita ja laatikoita huoneesta toiseen ja palkkasin sitä, kun se seurasi rauhallisesti mukana ja/tai antoi minulle tilaa tai pysähtyi odottamaan. Myöhemmin siirtelin suurempia laatikoita tai kannoin tuoleja huoneesta toiseen ja palkkailin Mikiä kuten aiemmin.

Harjoittelimme myös sitä, että toinen kanteli tavaroita ulos asunnosta ja palkkasin Mikiä sen pysyessä sisällä. Lisäksi harjoittelin mahdollista talutushihnan putoamista siirrellessäni tavaroita, eli ”vahingossa” pudotin hihnan ja palkkailin Mikiä pysähtymisestä, jotta hihnanpään putoaminen toimisi vihjeenä pysähtymiselle. Tätä talutushihnan putoamista voisi myös muutenkin opettaa vihjeeksi pysähtyä :)

Vaihtoehto 2: Viemme Mikin muuttopäivänä päivähoitoon ja hoidamme muuton nopeasti, jotta saamme Mikin haettua pois ennen, kuin sen tarvitsee päästä ulos

Aloimme harjoittelemaan päivää kylässä, ilman että olen itse paikalla. Miki vietti todella lyhyitä pätkiä hoitopaikassa, jossa annoin Mikille jäisen Kongin nuoltavaksi. Poistuin itse paikalta ja tulin takaisin, kun se oli ehtinyt rauhoittua ja Kongissa oli vielä nuoltavaa jäljellä. Kylässäoloaikaa pidennettiin vähän kerrallaan.

Muista, ettei koiran jättäminen kuumaan autoon muuttopäiväksi ole vaihtoehto. Koira saa helposti lämpöhalvauksen ja se voi jopa kuolla siihen.

Koirat ovat älykkäitä

Koirat ovat älykkäitä ja ne keksivät nopeasti mitä on tapahtumassa. Pakkasimme tavaroitamme muuttolaatikoihin vanhassa asunnossamme Mikin katsellessa touhuamme. Muutaman laatikon pakattuamme se kävi jostain hakemassa yhden leluistaan ja asetti sen laatikon viereen jota olimme juuri pakkaamassa. Sen koko olemus sanoi meille: “Tämä on se lelu, josta pidän ja jonka haluan mukaan, pakatkaa myös tämä”.

Uudessa kodissa

Mitä tutummalta uudet asiat tuntuvat, niin sitä helpommin koira sopeutuu niihin.

Jos mahdollista niin käy valmiiksi viemässä uuteen kotiin koiran tavaroita, leluja ja herkkuja, jotta uuteen kotiin yhdistyy positiiviset ja tutut asiat. Vie koira ennen ensimmäistä visiittiä lenkille ja mahdollisuuksien mukaan lenkitä koiraa uudessa naapurustossa ennen muuttoa useampia kertoja.

Me kävimme siivoamassa uuden asunnon ennen muuttoa ja siivouksen jälkeen jätimme asuntoon Mikin fleecematon, johon laitoin paljon herkkuja, sekä muutamia leluja.

Vaikka olemme muuttamassa seuraavan kerran vasta puolen vuoden kuluttua, niin olemme jo käyneet Mikin kanssa kävelyllä tuolla tulevassa naapurustossa, jotta sekin tuntuisi sitten tutulta paikalta.

Uudet huonekalut voivat myös stressata koiraa, koska ne haisevat vieraalta. Jos olet ostamassa uuteen asuntoon uusia huonekaluja, niin mieti olisiko mahdollista ostaa ne jo vanhaan asuntoon hyvissä ajoin ennen muuttoa, jotta koira ehtisi tottua niihin. Vaihtoehtoisesti mieti voisitko viedä ensin vanhat huonekalusi tuonne uuteen asuntoon, jotta koiralla olisi siellä jotain tuttua ja vaihtaa ne vasta myöhemmin.

Koiraa auttaa myös se, jos pystyt pitämään kiinni vanhasta rutiinista, eli se saa ruuan ja pääsee lenkeilleen aina samaan aikaan päivästä, paikasta riippumatta.

Jos muutat työn vuoksi ja työaikasi muuttuvat muuton yhteydessä, niin mieti olisiko mahdollista vaihtaa tähän uuteen rutiiniin jo vanhassa kodissa. Tällä tavalla muutos uuteen ei tulisi koiralle niin suurena yllätyksenä ja sen olisi helpompi mukautua tilanteeseen.

Uusia alkuja

Muutto on erinomainen mahdollisuus kouluttaa pois vanhoja mörköjä, koska uudessa asunnossa on uudet hajut, uudet äänet, uusi ympäristö jne. Nyt sinulla on mitä parhain mahdollisuus opettaa koirallesi vaikeat asiat aivan alusta, koska koira ei välttämättä yhdistä tätä uutta tekemistä vanhoihin kaavoihin. Ovikellon haukkuminen on eräs mörkö monella koiralla ja muutto onkin oiva tilaisuus kouluttaa tämä haukkuminen pois.

Onneksi Mikin kanssa ei koskaan ole ollut mitään suurempia ongelmia. Meillä on satunnaisia ongelmia turkin kuivaamisen kanssa, muttei onneksi mitään vakavaa. Miki antaa kyllä kuivata eikä pyri karkuun, mutta sen vinkumisesta kyllä huomaa, ettei se pidä siitä. Itse päätin puuttua tähän kuivausmörköön nyt muuton yhteydessä, vaikka ongelma ei meillä ole mitenkään paha.

Koska kylpyhuone on ainoa paikka missä läpimärkää koiraa voi kuivata, niin päädyin esittelemään uuden kylpyhuoneen Mikille uudessa valossa. Kun Miki tuotiin uuteen asuntoon ensimmäistä kertaa, niin levitin Mikin ilta-aterian kylpyhuoneen lattialle, jotta Mikin ajatteli tämän uuden kylpyhuoneen olevan maailman paras paikka :)

Eroahdistusta

Mikillä on aina ollut jonkin verran eroahdistusta, mutta nyt muutettuamme huomasin sen taas voimistuvan.

Vaikka yritin tehdä kaikkeni, että uusi koti olisi tuntunut Mikistä tutulta ja kivalta, niin valitettavasti on asioita, joihin en vaan voi vaikuttaa. Talossa, johon muutimme, asui paljon muitakin koiria ja ensimmäisenä päivänä kuulimme useamman koiran haukkuvan, jopa keskellä yötä, ja Mikiä alkoi pelottamaan. Koska uusi ympäristö pelotti Mikiä, niin se reagoi erittäin voimakkaasti siihen, kun vain toinenkin meistä poistui asunnosta.

Onneksi sekä minulla, että puolisollani on mahdollisuus tehdä töitä kotona. Jos sinulla on eroahdistuksesta kärsivä koira ja mahdollisuus etätyöskentelyyn, niin käytä sitä hyväksesi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta etätyöskentelyyn, niin mieti olisiko mahdollista ottaa muutama päivä vapaata.

Jos koirasi pelkää ja sinun on pakko jättää se yksin, niin pelko saattaa pahentua entisestään. Jotta niin ei tapahtuisi, niin koiralle kannattaa jättää jotain maistuvaa herkkua, jonka syömisessä kestää kauan. Sonnin sudit ja jäädytetyt Kongit ovat hyviä. Lisäksi kannattaa jättää radio tai tv auki, jotta siitä tulee vähän taustamelua.

Me teimme ensimmäisen viikon vuorotellen töitä kotona, jotta Mikillä olisi parhaat mahdollisuudet tuntea olonsa turvalliseksi. Eroahdistuksen oireet alkoivat helpottaa noin viiden päivän kuluttua, kun Miki sai tottua uusiin ääniin turvallisessa seurassa.

Lopuksi…

Haluan jakaa teidän kanssa vielä tämän, kun Miki löysi itselleen uuden koirankopin tyhjästä kaapista :D

10.6.2017