Laatikot sisäkkäin

Kartonkipakkaukset voi antaa koiralle sellaisenaankin silputtavaksi, mutta niihin saa kivaa vaihtelua laittamalla laatikoita sisäkkäin.

Kannattaa aina aloittaa helpommilla tehtävillä ja vaikeutta kannattaa lisätä vasta myöhemmin. Aluksi voi aloittaa ihan vaikka kahdella laatikolla. Myöhemmin tehtävää voi vaikeuttaa laittamalla usempia laatikoita sisäkkäin ja lisäksi laatikot voi vielä halutessaan teipata kiinni.

Vaikeutta voi myös säädellä tehtävässä käytettävillä pakkauksilla. Ohut kartonki on helpompi silputa kuin esimerkiksi pahvi. Laatikoiden koollakin on merkitystä; väljästi pakatut laatikot ovat helpompia silputa, kuin tiiviisti pakatut.

Tehtävässä voi käyttää pelkkiä nappuloita, mutta itse olen laittanut nappuloiden lisäksi myös jotain parempia herkkuja. Nämä kannattaa sijoittaa niin, että nappulat ovat uloimmissa laatikoissa ja parhaimmat herkut ovat siellä sisimmäisessä laatikossa.

3 pientä laatikkoa sisäkkäin

Tämä tuhoamisprosessi vei Mikiltä noin 4 minuuttia :D

5 laatikkoa sisäkkäin

Viiden laatikon tuhoaminen kesti Mikiltä noin 5 minuuttia.