Lelut tikussa

Lelujen vetäminen pois tikusta antaa koiralle aivan uudenlaista haastetta.

Laitoin Kong Traxx renkaan sisälle pari Nutrivet Instinct Dog Treat namia, jotka ovat juuri oikean kokoisia lelun sisälle ja sen jälkeen pujotin renkaan tikkuun.

Käyttämäni tikku on mopin varsi, mutta voit käyttää mitä tahansa tikkua tai vartta johon saa jonkun koiran leluista pujotettua. Tikku ei kuitenkaan saa olla terävä eikä sen päässä saa olla mitään piikkiä ettei koira vahingossa satuta itseään.

Tikusta tulee pidellä kiinni koiran suorittaessa tehtävää. Mikiltä kesti ensimmäisellä kerralla vähän alle minuutin saada rengas pois tikusta.

Tehtävää voi vaikeuttaa niin, että pitelee tikkua yläviistoon, jolloin lelu on vedettävä pois kerralla jottei se liu’u takaisin. Tai mikäli sinulla on useammasta palasesta koottava hulavanne, niin tätä kannattaa kokeilla myös laittamalla leluja kaarevan hulavanteen palaseen, jolloin koiran tulee liu’uttaa leluja kaarevasti oikealle, vasemmalle tai alaspäin.

Kong Traxx -lelun saat ostettua Zooplussasta.

Teimme tätä tehtävää myös Hunter solmulelulla, jossa on sopiva lenkki pujottamista varten. Laitoin lelun toisessa päässä olevaan koloon pienen ankkafileestä leikatun palasen ennen kuin pujotin lelun tikkuun.

Hunter solmulelun saat myös Zooplussasta.