Purkin pyöritys

Tämä tehtävä on helppo valmistella, mutta antaa koiralle kuitenkin mukavasti haastetta.

Tarvitset tähän vain kannellisen purkin, sekä teippiä. Itse käytin tässä pienikokoista Pringlestuubia, jonka kylkeen tein kaksi reikää askarteluveitsellä. Reijät voi yhtä hyvin tehdä saksilla.

Tein reijistä tarkoituksella eri kokoiset. Pienempi reikä on sen kokoinen, että nappulat mahtuvat siitä juuri ja juuri ulos, jotta tehtävä ei ole koiralle liian helppo. Toinen reikä taas on hieman suurempi, jotta nappulat on halpompi laittaa tuonne purkkiin.

Kun reijät oli tehty, teippasin purkin kannen kunnolla kiinni.

Mikiltä meni noin 5 minuuttia saada desin verran nappuloita ulos tuolta.

Tehtävän vaikeutta voi säädellä helposti tekemällä enemmän tai vähemmän reikiä purkin kylkeen, sekä tekemällä reijistä isompia tai pienempiä. Ja tehtävää voi jälkikäteen vaikeuttaa teippaamalla osan reijistä umpeen.

Samaa tehtävää kannattaa kokeilla myös isolla Pringlestuubilla, sekä kokonaan erimallisilla purkeilla ja rasioilla.