Sanomalehtisipuli

Tähän tarvitset sanomalehden tai iltapäivälehden, josta niitit on poistettu, sekä maalarinteippiä ja kuivia nameja.

Lehden sivut paketoidaan sipulin tapaan kerroksiksi ja namit/nappulat piilotetaan kerrosten väleihin. Namien piilotustapaa voi vaihdella vaikka ruttaamalla osan sivuista palloiksi, joiden sisällä on nameja ja paketoimalla sitten nämä pallot sipulin sisälle.

Itse olen paketoinut muutamia parempia herkkuja pakettiin sisimmäiseksi ja nappulat uloimpiin kerroksiin.

Tehtävän vaikeutta voi säädellä laittamalla enemmän tai vähemmän kerroksia, mutta myös teipin määrällä. Mitä enemmän paketissa on käytetty teippiä, sen vaikeampi se on repiä auki.

Mikiltä kestää noin 10-15 minuuttia saada kaikki namit ulos tällaisesta sipulista.

Tälläistä sanomalehtisipulia ei kannata antaa koiralle valkoisella matolla, vaan ennemmin vaikka paljaalla lattialla tai jollain tummemmalla matolla. Itsellä ainakin sormet tummuivat painomusteesta, kun paketoin sipulin kokoon. Eikä tälläistä välttämättä kannata antaa koiralle joka päivä, koska koirakin tulee varmaan nuolleeksi jonkun verran tuota mustetta.