Jäätelöä hellepäiviin

Tähän postiin on koottu vinkkejä ja reseptejä koirille sopiviin jäätelöihin.

Jäätelön ei tarvitse näyttää tötteröltä

Koirat nauttivat kylmistä herkuista hellepäivinä siinä missä ihmisetkin, mutta tavallista jäätelöä koirille ei kannata antaa. Ihmisille tarkoitetut jäätelöt sisältävät paljon sokeria, lisäaineita ja lisäksi useimmissa jäätelöissä on laktoosia, joka ei sovi koirien vatsalle. Monissa ihmisten jäätelöissä on myös suklaata, joka on koirille myrkyllistä. Koirille kannattaakin aina valmistaa omat “jäätelöt” ja tähän postiin olen koonnut joitain vinkkejä ja reseptejä.

Koirien jäätelöiden ei välttämättä tarvitse muistuttaa ihmisille tarkoitettua jäätelöä. Koirat eivät ajattele ruokaa samalla lailla, kuin ihmiset. Tarkoitan sitä, että koirilla ei siis ole mielikuvaa, että jäätelön pitäisi näyttää valkoiselta pallolta vohvelitötterön päällä :) Koirat eivät myöskään ajattele jäätelöä makeana ja hedelmäisenä kuten me, vaan tonnikala- tai maksajäätelö kuulostaa koirasi mielestä varmaan paremmalta. Tämä tieto antaa nyt sinulle aivan vapaat kädet käyttää mielikuvitustasi koirallesi sopivan jäätelön valmistamiseen.

Koirille sopivat ja sopimattomat ruoka-aineet

Ennen kuin aloitat jäätelön valmistamisen, niin suosittelen tutustumaan koirille sopiviin ja sopimattomiin ruoka-aineisiin. Koirilla saattaa olla ruoka-aine allergioita, jotka tulee aina ottaa huomioon, mutta tässä postissa en nyt syvenny niihin. Alla olevat listat ovat suuntaa-antavia ja ruoka-aineiden sopivuuden omalle koiralle voi aina varmistaa omalta eläinlääkäriltä.

Vaaralliset ruuat, joita koirille ei tule milloinkaan antaa:
  • suklaa
  • kaakao
  • avokado
  • rusinat
  • viinirypäleet
  • sipuli, valkosipuli, purjo ja ruohosipuli
  • hedelmien siemenet
  • kypsennetyt luut
  • macadamiapähkinät
  • tavalliset maitotuotteet, joissa on laktoosia
  • rasvaiset ruuat, kuten pekoni tai muu rasvainen liha
  • kookos
  • raparperi
  • kirsikat
  • raa’at juurekset paloina
  • hiiva ja taikina
  • valkopippuri
  • ksylitoli
  • kofeiini (kahvi)
  • alkoholi
Ruuat, jotka ovat kiistanalaisia tai jotka eivät ole vaarallisia pienissä määrin:
  • sokeri
  • vehnä ja leipä
  • suola
  • sitrushedelmät
  • pähkinät
  • kananmunan valkuainen
  • juusto (rasvan määrän vuoksi)
  • peruna (varsinkin perunan kuoret ja vihreät osat)
  • tomaatti
  • munakoiso
  • soija
  • chili
  • tammenterhot
Koirille sopivia ruoka-aineita:
  • vähärasvainen liha, riista ja sisäelimet
  • kana ja kalkkuna
  • kala
  • kananmunan keltuainen
  • laktoosittomat ja vähärasvaiset maitotuotteet, kuten piimä, jugurtti, raejuusto ja rahka
  • kypsennetyt juurekset, kuten porkkana, bataatti, lanttu ja nauris. Raakoja juureksia ei koskaan saa antaa paloina, koska ne voivat aiheuttaa koiralle suolitukoksen.
  • kaura ja valkoinen riisi
  • kurkku, kurpitsa ja kesäkurpitsa
  • selleri
  • salaatit, kaali ja pinaatti
  • persilja
  • parsakaali, kukkakaali ja ruusukaali
  • tankoparsa
  • banaani, ananas ja kiivi
  • omena, päärynä, melonit, luumu, persikka, nektariini ja mango - ilman siemeniä
  • paprikat - ilman siemeniä
  • vihreät pavut ja herneet
  • marjat, kuten mustikka, mansikka, vadelma, puolukka ja karpalo
  • maustamaton maapähkinävoi pieninä määrinä

Jäätelön ei tarvitse olla monimutkaista

Koirat eivät ole kasvissyöjiä, vaikka ne mielellään kasviksia syövätkin. Sen vuoksi aloitan jokaisen jäätelön valmistuksen aina eläinproteiinista (lihasta). Eläinproteiinia kannattaa laittaa aina vähintään puolet, mieluiten noin 2/3 - 3/4. Eli jos sinulla on 200g lihaa niin sen kanssa kannattaa laittaa enintään 100g vihanneksia/hedelmiä/riisiä/laktoosittomia maitotuotteita.

Koiralle tehtävän jäätelön ei tarvitse olla monimutkaista. Itse suosin nimenomaan yksinkertaisuutta, eli laitan lihan lisäksi vaikkapa vain yhtä vihannesta, mitä milloinkin sattuu olemaan. Miki arvostaa kaikkea ruokaa niin paljon, että se kyllä söisi vaikka kilon kurkkua tai salaattia kerralla, jos joku vaan antaisi :D Lisää koiran ruokamotivaatiosta voit lukea täältä.

Mikin ruuille on varattu oma kattila ja kattilaksi on valittu sellainen, jossa voi käyttää sauvasekoitinta. Helpoiten jäätelösoseen valmistaa niin, että kypsentää lihan sekä kasvikset tai riisin samassa kattilassa, jossa ne voi sitten myös soseuttaa.

Liha voi yhtä hyvin olla joko tuoretta tai pakastettua. Lemmikkiliikkeissä myytävät pakastetut lihapötköt ovat tässä käteviä, koska ainakin meillä on pakastimessa niitä varalla aina muutamia:

Muista kuitenkin, ettei pakastettua raakaa lihaa saa sulattaa ja pakastaa uudelleen, ellei sitä kypsennä siinä välissä. Jos et halua itse alkaa keittämään lihaa, niin kannattaa kokeilla vaikkapa valmiiksi tuubiin pakattuja lihapateita, joita saa mm. Zooplus -verkkokaupasta:

Minkälaiset muotit jäätelölle tulisi valita?

Kun valitset käytettäviä muotteja, niin kannattaa miettiä koiran kokoa, muottien käytännöllisyyttä, sekä jäätelöiden käyttötarkoitusta. Pienemmälle koiralle kannattaa valita pienemmät muotit, ettei koira liho ja isommalle koiralle voi valita muotit vähän vapaammin. Muottien käytännöllisyyttäkin kannattaa miettiä, koska silikonisista tai kumisista muoteista jäätelöt irtoavat helpommin, kuin vaikkapa kovasta muovista tehdyistä muoteista.

Jäätelöiden käyttötarkoituskin kannattaa miettiä etukäteen. Jos haluat, että koirasi saa hellepäivänä koko ruoka-annoksensa pakasteena, niin kannattaa valita vähän isompia muotteja. Jos taas haluat antaa koiralle pieniä kylmiä välipaloja pitkin hellepäivää, niin kannattaa valita vaikkapa jääpalamuotti. Jos haluat aktivoida koiraa samalla, kun se saa jäätelöä, niin jäätelö kannattaa pakastaa vaikkapa Kongiin tai sitten sellaiseen jääpalamuottiin, jonka kolot ovat pieniä ja koko muotin voi sitten antaa kerralla nuoltavaksi. Isompina annospaloina pakastetut jäätelöt ovat siitä hyviä, että koiran pureskellessa jäisiä paloja hampaat pysyvät puhtaampina, koska jäisen ruuan pureskelu poistaa plakkia ja näin ehkäisee hammaskiveä.

Itse olen yleensä tehnyt niin, että teen kerralla aina suuremman satsin, jonka sitten jaan useampiin erilaisiin muotteihin ja niitä voi sitten valita hellepäivinä pakastimesta aina tilanteen mukaan.

Perusohjeita jäätelöiden valmistukseen

Alla on kuvattu muutamia perusohjeita, joiden mukaan olen jäätelöitä valmistanut. Ohjeisiin voit itse vaihtaa eläinproteiinin tai vihannekset oman koirasi mieltymysten mukaisesti :) Laitan hellepäivien jäätelöihin aina hiukan enemmän vettä, jotta Mikin nestetasapaino varmasti pysyy hyvänä helteestä huolimatta.

Jäinen liha ja raa’at vihannekset
  • 500g jäinen lihapötkö
  • 100g tuoretta bataattia
  • 50g tuoretta parsakaalia

Laitoin ensin kattilaan vettä kiehumaan ja samalla laitoin lihapötkön sulamaan kuumaan veteen tiskialtaaseen. Lihapötkön ei tarvitse sulaa kokonaan, vaan riittää että se sulaa reunoilta sen verran, että lihan saa puristettua ulos muovikuoresta.

Laitoin jäiset lihat kiehuvaan veteen ja samalla pilkoin vihannekset erittäin pieniksi kuutioiksi, jotta ne kypsyivät nopeasti. Kun liha oli kiehunut hetken, lisäsin kasvikset ja annoin kiehua sen aikaa, että kasvikset pehmenivät. Sitten kaadoin osan keitinvedestä pois, mutta jätin sitä pari desiä kattilan pohjalle, jotta seos oli helpompi soseuttaa.

Soseutin kattilan sisällön sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi ja sen jälkeen laitoin kattilan jäähtymään tiskialtaaseen, jossa oli kylmää vettä.

Kun seos oli jäähtynyt, niin jaoin sen useampiin erilaisiin muotteihin eri käyttötarkoituksia varten.

Tuore liha ja riisi
  • 400g tuoretta lihaa
  • n. 50g keittämätöntä riisiä
  • n. 1dl laktoositonta luonnonjugurttia

Keitin ensin riisit väljässä vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kun keittoaikaa oli noin 5 minuuttia jäljellä, lisäsin tuoreen lihan. Sekoitin lihan riisien ja lopun veden joukkoon ja liha kypsyi tuossa lopussa ajassa. Soseutin seoksen ja laitoin kattilan jäähtymään tiskialtaaseen, jossa oli kylmää vettä. Kun seos oli jäähtynyt, sekoitin siihen vielä desin verran laktoositonta luonnonjugurttia, ennen kuin jaoin sen muotteihin.

Valmis lihapatee ja tuoreet kasvikset
  • 1 tuubi (110g) maksapateeta
  • 50g kasviksia, kuten kurkkua tai salaattia TAI 1dl laktoositonta luonnonjugurttia

Tämä ohje on yksi helpoimmista, koska tuo lihapatee on jo valmiina tuubissa. Silloin, kun olen käyttänyt tämän pateen kanssa tuoreita vihanneksia, niin olen soseuttanut vihannekset ensin ja sen jälkeen sekoittanut maksapateet vihannessoseen joukkoon. Jugurtin kanssa maksapateen voi suoraan sekoittaa jugurttiin. Hyvä vaihtoehto silloin, kun on kiire.

Tuunattu märkäruoka

Jos koirasi syö märkäruokaa, voit ihan hyvin soseuttaa tuota samaa märkäruokaa ja pakastaa sen valitsemassasi muotissa. Halutessasi voit lisätä joukkoon vaikkapa porkkanasosetta tai jugurttia.

Olen satunnaisesti ostanut (tai saanut) märkäruokaa Mikille ja se kyllä ollut yksi helpoimmista jäätelöistä hellepäiviin.

Jäätelön näköinen jäätelö

Jos välttämättä haluat tehdä koirallesi ihmisten jäätelön kaltaista jäätelöä, niin tässä on ohje myös sellaiseen. Teen tätä samaa jäätelöä myös itselleni, sillä erotuksella, että laitan seokseen hieman makeutta, mutta tätä jäätelöä voitte syödä koirasi kanssa samasta kulhosta :)

  • 2dl laktoositonta vähärasvaista jugurttia tai rahkaa
  • 1 kypsä banaani
  • pari lusikallista maustamatonta maapähkinävoita TAI sokeroimattomia marjoja

Soseutan ensiksi tuon banaanin (ja/tai marjat), jonka jälkeen olen lisännyt jugurtin ja pienen määrän maustamatonta maapähkinävoita.

Tässä reseptissä voi ihan yhtä hyvin käyttää muitakin hedelmiä, kuten vaikkapa melonia, jos koirasi pitää siitä.

Apukokki aina mukana

Kuten jo aiemmin kerroinkin, niin Miki kyllä rakastaa ruokaa kuin ruokaa, mutta mikään ei voita juuri keitettyä lihaa. Minulla onkin aina apukokki keittiössä valmistaessani näitä jäätelöitä (tai oikeastaan mitä tahansa ruokaa) :) Apukokki tietää, että ainoa keino saada maistiaisia, on odottaa hiljaa maaten matolla. Jaloissa ei saa pyöriä eikä varsinkaan kerjätä, silloin jää ilman.

Hienosti Miki odotti tälläkin kertaa. Kun kaikki mahdolliset Kongit ja muotit oli täytetty, niin kattilan pohjalla oli vielä pieni kauhallinen jäljellä. Miki oli kyllä maistiaisensa ansainnut.

Myöhemmin, kun jäätelöt olivat jäätyneet:

Jäädytettyä märkäruokaa Ikean Drömmar muotissa:

15.7.2017